Mikä on hi-fi? Yksinkertaisesti selitetty
Hi-Fi on termi äänimaailmasta. Tässä käytännöllisessä kärjessä selitämme mitä se tarkoittaa, mitä se vaatii äänentoistolle ja kuinka hifin merkitys on muuttunut kielenkäytössä.
Mikä on hi-fi?
Hi-Fi liitetään ensisijaisesti akustiikan, sähkö- tai viestintätekniikan kokoihin:
- Hi-Fi tarkoittaa "suurta tarkkuutta", ts. "Suurta tarkkuutta" tai uskollisuutta.
- Tämä on äänen tallennus-, siirto- ja toistolaitteiden laatustandardi.
- Euroopassa 1960-luvulta lähtien standardit ovat määränneet, mitkä ääniparametrit voivat poiketa alkuperäisestä äänisignaalista ja missä määrin, jos niitä halutaan pitää hifinä.
- Tuolloin vallinneen tekniikan mukaisesti DIN 45500 luotiin 1990-luvulla ja asetti tiettyjä vaatimuksia äänistudiolaitteille, nimittäin FM-virittimille, nauhureille, mikrofonille, vahvistimille, kaiuttimille ja radiovastaanottimille.
- Jo ennen 1990-luvua nämä vähimmäisvaatimukset saavutettiin helposti jopa edullisilla laitteilla. Näin luotiin DIN EN 61305 vuonna 1996, joka määrittelee nyt vain mittausmenetelmät ja vertailevat muuttujat, joiden perusteella audiolaitteiden ominaisuuksia ja laatueroja voidaan verrata.
- Laatuvaatimukset koskevat esimerkiksi kaistanleveyttä, dynamiikkaa, taajuusvastetta ja kanavien erottelua.
- Kansainvälisesti ja myös saksankielisinä termeä Hi-Fi käytetään kaikissa laitteissa, jotka toistavat suurimman osan äänitaajuusalueesta erittäin tarkkoin, vähän kohinaa ja muita esineitä.
Mikä erottaa hifin?
Hyvä uskollisuus oli kuka tahansa, joka täytti seuraavat vaatimukset. Tarkat vaatimukset vaihtelevat tekniikoiden välillä, kuten nauhurit, FM-lähettimet, mikrofonit ja kaiuttimet:
- Kaistanleveyden tulisi olla välillä noin 40 Hz - 12, 5 kHz, jotta se edustaisi suurimman osan ihmisille kuultavista taajuuksista.
- Suuren osan tästä taajuusalueesta tulisi olla dynaamisen tarkkuuden oltava vähintään ± 1, 5 dB. Joten yhtäkään taajuusaluetta ei korosteta liikaa.
- Vääristyskertoimen, ts. Epälineaarisen vääristymisen, tulisi olla alle 2%. Jokainen, joka vielä tietää sellakkarekisterit, tuntee ankaran äänen, jonka vääristyskerroin on vähintään 10%.
- Kalenterieron tulisi olla suurelta osin 26 dB ja enemmän FM-lähetyksissä ja vähintään 15 dB levyissä. 1960-luvulla se oli edelleen suuri haaste. Jopa nykypäivän levysoittimien kanavaväli on usein vain 25–30 dB.
- Signaali-kohinasuhteen tulisi olla vähintään 46 dB. Nykypäivän huippuluokan laitteiden signaali-kohinasuhde on noin miljoona kertaa parempi ja muistuttaa enemmän kuin 110 dB. Mutta jopa 1 euron elektreettimikrofonilla matkapuhelimellasi on signaali-kohinasuhde yli 80 dB.
- Tietenkin havaintoparametrit ovat todella tärkeämpiä kuin fyysiset suureet. Siksi on nyt olemassa psykoakustisia parametreja ja menetelmiä spatiaalisten äänijärjestelmien tai pakkausalgoritmien äänenlaadun vertaamiseksi. Tähän sisältyy esimerkiksi, kuinka kirkas, karkea ja terävä signaali kuulostaa, kuinka tarkkaan äänilähde voi sijaita, kuinka suuri se kuulostaa, kuinka paljon surround-ääni ympäröi ja ovatko kammasuodattimen tehosteet tai artefaktit kuuluvat.
Muissa CHIP-käytännön käytännön vinkissä vertaamme CD-levyjen äänen laatua ja nauhoitamme, näytämme vahvistimen optimaaliset parametrit ja selitämme kuinka surround-kaiuttimet asetetaan oikein.